Ladataan...

Häät

Etusivu / Häät

HÄÄT KASVIHUONEESSA // I + S

  15.02.2018   Häät   Ei kommentteja

No heippa vaan, blogiseni. Oon vähän jättänyt sut huomioimatta tässä aika pitkän aikaa. Mutta voi kuinka hyvältä tuntuu taas olla bloggaamassa! Kuuntelen musiikkia luureistani, tanssahtelen hölmösti tuolillani istuessani (mun pitäis

2017 REVIEW

2017 oli vastakohtien vuosi, enkä koskaan uskonut kokevani sellaista vuotta kuin se oli. Viime vuosi muutti kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti kaiken. Se toi minulle auringonpaistetta ja sateita, valoa ja varjoja. Viime

HÄÄKUVAUS KOLI – THE HIETANEN EXPERIENCE // S + J

  9.06.2017   Häät   Ei kommentteja

Kolin korkeimmalla kohdalla syntyi THE HIETANEN EXPERIENCE. Tai oikeastaan se syntyi jo vuosia aikaisemmin, mutta vasta matkustaessamme Kolille siitä tuli totisinta totta. Idea elämyskuvauksista odotti pitkän aikaa niitä Oikeita Tyyppejä,

NUUKSIO HÄÄKUVAAJA // J + K

  26.05.2017   Häät, Muotokuvat   Ei kommentteja

Nuuksio menee mustavalkoiseksi. Tosiasiassa itselleni mustavalkoisuus tähän settiin toimi jotenkin todella hyvin. Yleinen fiilis on enemmän klassinen, mutta kuitenkin tunnelmallisempi josta tulikin sitten tämänkertainen teema. Nää heput tuli Briteistä asti ottamaan

MERENRANTAHÄÄT TAKAPIHALLA // A + K

  4.05.2017   Häät   Ei kommentteja

Viime viikkojen sääolosuhteet ovat saaneet minut pakoilemaan Facebookia, jossa uutisvirta täyttyy negatiivisuudesta. Käytyäni ihanan Paula Heinosen luennolla aiemmin tänä vuonna, olen parhaani mukaan yrittänyt ajatella vastoinkäymisten ja epämukavien asioiden keskellä

PORKKALA HÄÄKUVAAJA // J + O

  12.04.2017   Häät, Muotokuvat   Ei kommentteja

Porkkala, paikka jonne meidän perhe matkusti lomailemaan silloin kun olin nappula. Tiet oli mutkaisia ja matka tuntui vähintäänkin ikuisuudelta. En olisi uskonut, että 20 vuoden takaa pääsen kuvaamaan oikeita hääpareja

MANILLA TURKU HÄÄT // E + M

  8.04.2017   Häät   Ei kommentteja

Turku. Tuoreen kahvin tuoksu, paahtoleivän käry, ihmisillä on aamuvaatteet päällä.. On hääpäivän aamu, jossa yksi pääsee todistamaan jokapäivästä mukavien ihmisten elämää. Tämä kaikki tuntuu niin mielettömän aidolta ja intiimiltä. Et

SAHANLAHTI HÄÄT // K & L

  24.02.2017   Häät   Ei kommentteja

Yksi niistä unohtumattomista häistä joiden aikana alkaa miettimään onko tämä kaikki vain unta vai ei. Mutta.. ..Olihan se kuitenkin totta. Harvemmin tulee oltua mukana häissä, joissa esim. savusauna meinaa palaa maan

JUKKOLANMÄEN NAVETANVINTTI // A + A

  8.02.2017   Häät   Ei kommentteja

Tämä on taas yksi niistä postauksista, jonka kohdalla en oikein tiedä mistä aloittaisin. Ehkä aloitan sanomalla, että aina vain vankemmin uskon siihen, että jokaiset häät ja kaikki ne ihmiset, joita näitä

KESÄHÄÄT // F + M

  27.01.2017   Häät   Ei kommentteja

Vuosi jolloin kuvasin monet häät yksin.   On mielenkiintoista palata ajassa taaksepäin ja katsoa yksin kuvattuja häitä ja mitä kaikkea se toi tullessaan. Vaikka oli pelottava ajatus kuvata yksin, olin

KAUPPILAN MATKAILUTILA HÄÄT // S + J

  19.01.2017   Häät   Ei kommentteja

Ensinnäkin varoituksen sana kaikille; tämä postaus on PITKÄ. Kun päivä on niin monimuotoinen kuin tämä hääpäivä oli, on mahdotonta kertoa tarinaa vain muutamalla kuvalla. Olen myös viimein oppinut bloggaamaan sillä

2016

  12.01.2017   Häät   Ei kommentteja

2016. Vuosi, joka tuntuu olleen kummallinen itse kullekin. Vuosi, joka otti meiltä Professori Kalkaroksen ja Prinsessa Leian kuten monta muutakin ihmistä maailmalta. Miten tuo vuosi voisi olla muuta kuin kummallinen?

SAARISELKÄ HÄÄT // K + K

Paljon lunta, hyytävä viima, sumua ja pakkasta. Sellainen oli sää, joka oli vastassamme Kaarinan ja Karin hääpäivän aamuna heidän karatessaan naimisiin Saariselällä, Lapin kauniissa maisemissa. Vielä kun saavuimme edellisenä päivänä,

TALVIHÄÄT UUNISAARESSA // J + M

  29.10.2016   Häät   Ei kommentteja

Meidän nettisivut toimivat viimeinkin niin, ettei bloggaamiseen mene ikuisuuksia. Hurraa! Editointilistallakaan ei ole enää paljon kuvia ja kohta voin omistaa vähän enemmän aikaa bloggaamiseen. Nyt oon valmistellut näitä aina silloin, kun

HÄÄT KOTIPIHALLA IKAALISISSA // S + T

  5.10.2016   Häät   Ei kommentteja

Kesä tuli ja meni – miten näin käy aina? Koska editointiluola on syönyt tänä vuonna paljon aikaa, kuvasadon purkaminen blogiin on kestänyt. Kirjoittelinkin juuri Instagramiin (jota muuten päivitetään joka päivä,

KESÄHÄÄT KULOSAAREN CASINO // E + V-V

  20.07.2016   Häät   Ei kommentteja

Olipa kerran häät Kulosaaren Casinolla, Helsingissä. Kulosaari Casino, tuo joka on tuttu niin monille hääpareille kuin kuvaajillekin. Tunnen tuon paikan jo yhtä hyvin kuin omat takataskuni. Voisi ajatella, että kun

ELOKUISET HÄÄT SAARESSA // N + A

  15.06.2016   Häät   Ei kommentteja

Hääkuvaus on erityisen rankka laji, vaikka se ei välttämättä näytä siltä. Hääkuvaajalla pitää olla suuri paineensietokyky, pettämätön tilannetaju, nopeat hoksottimet ja hyvä fyysinen kunto. Mutta tärkeimpänä nimeäisin kuitenkin kyvyn olla

ENSIMMÄINEN HÄÄKUVAUKSENI // KRITIIKKIÄ JA KEHUJA

  1.06.2016   Häät   Ei kommentteja

Sain Nani Annettelta haasteen tehdä blogiin postauksen, jossa palataan ajassa taaksepäin uran alkuaikohin ja katsotaan, mitä olisi voinut tehdä kuvatessa toisin ja toisaalta myös mihin on ollut tyytyväinen. Kaiveltuani kaappeja

VIHKIMINEN NURMIJÄRVELLÄ // J + T

  25.05.2016   Häät   Ei kommentteja

Tätä kirjoitusta aloittaessani olisin voinut vannoa, että olen blogannut nämä kuvat jo aiemmin. Tarkistin, en ollut. Olen ollut aina sellainen suurten linjojen ihminen näissä työkuvioissani ja useimmiten muistilistani ovat päässäni

HÄÄT POHJANMAALLA // J + A

  18.05.2016   Häät   Ei kommentteja

Minulla on suuri bloggausmissio menossa. Arkistoista löytyy liian monta sellaista hääkuvausta tai muuta kuvausta, jotka eivät ole ikinä päätyneet syystä tai toisesta blogiin. Ei kai minulla ole tässä kohtaa kuin

KESÄKUUN HÄÄT HELSINGISSÄ // H + T

  11.05.2016   Häät   Ei kommentteja

Viime kesä oli uudistusten kesä. Se oli kesä, jolloin jakauduimme ihan kunnolla kuvaamaan myös erikseen ja oudoltahan se aluksi tuntui. Monen monta vuotta kuvasimme Jounin kanssa aina kahdestaan ja meille muodostui

HÄÄT HAUKILAHDEN PAVILJONGISSA // A + K

  4.05.2016   Häät   Ei kommentteja

Silloin lämmin elokuinen aurinko kuumotti poskia ja tuuli kuljetti suolaisen meren tuoksua mukanaan. Meri kimmelsi auringossa ja pienen merimatkan jälkeen pääsin kurkistamaan piilomajaan saaristossa. Taisin siinä sivussa itsekin haaveilla omasta kesämökistä sellaisessa

VINTAGEHENKISET HÄÄKUVAT // M + M

  26.04.2016   Häät, Muotokuvat   Ei kommentteja

Kengät 40-luvulta, mekko 50-luvulta. Puku 60-luvulta. Yhdessä he näyttivät raikkaalta tuulahdukselta menneisyydestä ja me tykättiin näistä kahdesta ja koko kuvauksesta ihan hulluina. Katselen parhaillaan Beyoncén Lemonadea ja väistämättä tunnen itseni todella inspiroituneeksi.

FINLAND ELOPEMENT // J + B

  23.03.2016   Häät   Ei kommentteja

Päivä, joka oli yhtä suloinen kuin kukkivat syreenit. Vihkiminen laiturilla sen jälkeen, kun raivoisa myrsky oli väistynyt. Niin paljon hyttysiä potretteja ottaessamme, että sekosimme laskuissa. Jamie kiipeämässä kukkulalle korkeissa koroissaan.