Ladataan...

HÄÄT POHJANMAALLA // J + A

Etusivu / Häät / HÄÄT POHJANMAALLA // J + A

Minulla on suuri bloggausmissio menossa. Arkistoista löytyy liian monta sellaista hääkuvausta tai muuta kuvausta, jotka eivät ole ikinä päätyneet syystä tai toisesta blogiin. Ei kai minulla ole tässä kohtaa kuin vain tekosyitä; milloin nettisivu jumittaa niin paljon, että se on latistanut bloggausinnon, milloin editointipöydän tehtävät vievät halun viettää koneella enempää aikaa kuin on pakko. Nyt loppui selittely; jos nettisivut jumittavat, bloggaa vähemmän kuvia ja editointikin sujuu paremmin, kun pitää välillä luovia taukoja! :) Bloggausputkeni muistuttakoon kaikkia siitä, ettei kukaan meistä ole täydellinen. Aina ei jaksa, mutta silloin kun jaksaa, kannattaa tykittää kunnolla. Ja vaikka kasan purkaminen tuntuu aluksi aivan ylivoimaiselta, se helpottaa, kun vain aloittaa. Ei enää kuvien jemmausta!

Tässäpä tarina yhdestä viikonlopusta, jonka vietimme Jounin kanssa Pohjanmaalla, Isossakyrössä, kuvaten näitä kahta ja heidän häitään. Matkustelussa rakastamme eniten sitä, kun näkee uusia paikkoja, uusia tapoja, uusia maisemia. Kuitenkin kaikkien häiden taustalla on aina sama lähtökohta; kaksi ihmistä jotka ovat rakastuneet ja tahtovat yhdistää elämänsä, ja kaikki ihmiset, jotka juhlistavat tätä hienoa päivää. Kaikki hienot yksityiskohdat oli tehty rakkaudella ja niissä näkyi morsiamen kädenjälki, kuten myös hänen omassa puvussaan. Juhlat olivat niin ihanan luonnolliset ja rennot, pienessä saaressa pienen lauttamatkan päässä.

Isokyrö on myös siitä minulle tärkeä paikka, että vietin paljon aikaa viereisessä Vähässäkyrössä, jossa serkkuni asuivat. Siksi olikin ihana palata taas tuttuihin lapsuusmaisemiin. Jos joku olisi tuolle lapsuuteni pellavapäälle kertonut hänen elättävän jonain päivänä itsensä valokuvaamisella, olisi suu saattanut kääntyä suureksi ooksi.

Tässä kurkistus ihanaan kesäpäivään ja vielä ihanampaan juhlaan. Kiitos, että saimme olla osana hääjoukkoa ♥

// Johanna

0001-Isokyrö Häät0002-Isokyrö Häät0003-Isokyrö Häät0004-Isokyrö Häät0005-Isokyrö Häät0006-Isokyrö Häät0007-Isokyrö Häät0008-Isokyrö Häät0009-Isokyrö Häät0011-Isokyrö Häät0012-Isokyrö Häät0013-Isokyrö Häät0014-Isokyrö Häät0015-Isokyrö Häät0016-Isokyrö Häät0017-Isokyrö Häät0018-Isokyrö Häät0019-Isokyrö Häät0020-Isokyrö Häät0021-Isokyrö Häät0022-Isokyrö Häät0023-Isokyrö Häät0024-Isokyrö Häät0025-Isokyrö Häät0026-Isokyrö Häät0027-Isokyrö Häät0028-Isokyrö Häät0029-Isokyrö Häät0030-Isokyrö Häät0031-Isokyrö Häät0032-Isokyrö Häät0033-Isokyrö Häät0034-Isokyrö Häät0035-Isokyrö Häät0036-Isokyrö Häät0037-Isokyrö Häät0038-Isokyrö Häät0039-Isokyrö Häät0040-Isokyrö Häät0041-Isokyrö Häät0042-Isokyrö Häät0043-Isokyrö Häät0044-Isokyrö Häät0045-Isokyrö Häät0046-Isokyrö Häät

Kommentit(0)

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.