Ladataan...

Matkakuvat

Etusivu / Matkakuvat

OLIPA KERRAN UNELMA… // NORJA

  3.04.2017   Matkakuvat   1 Comment

Olen pitänyt näistä kuvista tiukemmin kiinni kuin mistään kuvista aikaisemmin. Kävin Norjassa ensimmäistä kertaa päälle 10 vuotta sitten ja silloinen reissu oli pieni pintaraapaisu; päivän sisällä rajan yli ja takaisin.

Stasja & Flavio, Sveitsin Alpit

Noin vuosi sitten Serkkuni kysyi jos minua kiinnostaisi lähteä hänen kanssaan Sveitsiin kuvaamaan tarinaa kellojen maailmassa, joka onkin toinen tarina toisella kerralla. Olin heti innoissani lähtemässä hänen kanssaan ja mietin, että jos yhtään ylimääräistä aikaa

MATKAKUVAT // MUNICH & TEGERNSEE

Tältä näytti kun lensin Saksaan ihan ypöyksin ensimmäistä kertaa elämässäni ja tapasin tämän ihanan parin ensimmäistä kertaa ikinä ja he antoivat ystävällisesti ventovieraan kuvaajanaikkosen majoittua sohvalla muutaman päivän ajan ja näyttivät

VUONNA 2015

MITÄ 2015 OLI? Se oli vuosi, joka sai ajattelemaan entistä enemmän ja se sai minut hyppäämään kerta toisensa jälkeen mukavuusalueeni ulkopuolelle. Se oli vuosi, joka sai minut kyseenalaistamaan useita asioita.

WANDERLUST // ISLANTI

  26.10.2015   Matkakuvat   Ei kommentteja

Matka Islantiin mahtavan kuvaajakollega Timo Soaseppin kanssa oli ehdottomasti yksi vuoden 2014 kohokohdista. Ajoimme koko maan ympäri 7 päivässä (Länsivuonot jäivät tällä kertaa väliin). Lisää infoa matkamme yksityiskohdista löydät tämän postauksen lopusta. Kaikkien

ISLANNIN REISSUKUVAT // HRAUNFOSSAR & GLYMUR

  7.10.2015   Matkakuvat   Ei kommentteja

Sillä välin kun teemme hieman muutoksia nettisivuillemme, bloggamme nyt viimeisen osan reissustamme Islantiin toukokuussa 2014. Matkan viimeisenä päivänä päätimme vielä lähteä seikkailemaan auton kanssa, koska oli niin kaunis päivä. Synkkä,

WANNABE NORWAY WEDDING PHOTOGRAPHER (OLINPAS OVELA, WINK!)

Meidän nettisivut ovat viimeinkin saaneet uuden kodin ja tää on ihan mahtavaa, kun pääsee taas bloggaamaan! Odottelen tässä kuvien latautuvaksi galleriaan (hääkuvien toimittaminen on aina niin jänskää!) ja ajattelin kiusata

VALOKUVAUS ON SAIRAUS

“Once photography enters your bloodstream, it is like a disease.” — Anonymous

OLIPA KERRAN SAKSA… // S + T

Sen ainakin voin sanoa, että elämä on kohdellut minua aika hyvin, kun olen saanut tavata niin uskomattoman ihania ihmisiä ja nähdä kauniita paikkoja. Eikä tämä kerta ollut poikkeus. Istuin ensimmäistä